Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Keravan Eläkeläiset ry

Toimintakertomus v. 2011

 

Yhdistyksemme on sääntöjensä mukaisesti toiminut eläkeläisten ja ikäihmisten edunvalvojana. Toiminta on ollut ennalta ehkäisevää sekä henkistä ja ruumiillista hyvinvointia edistävää ja sisältänyt perinteisesti monipuolista ohjelmaa. Kuluneena vuonna toimintasuunnitelma on toteutunut.

 

Edunvalvonta ja edustukset

Tärkeä kanava edunvalvonnassamme on ollut Keravan Vanhusneuvosto.

Edustus on ollut Keravan eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunnassa (KENK), jonka toiminta on kuitenkin hiipunut.

 

Toimimme myös Vapaaehtoisen Hyvinvointityön keskuksessa. Mm. Inkeri Savolainen, Seppo Ronkonen, Raija Timonen, Ritva Salo, Eila Tallus, Taimi Ollila ja Tellervo Varinen osallistuivat ystävätoimintaan ja kirjastoystävätyöhön Talkoorenkaan kautta.

 

Keravan Vanhusneuvostossa edustajana on ollut Kari Kuulas varalla Seppo Ronkonen. Kari Kuulas toimi myös vanhusneuvoston puheenjohtajana.

 

Keravan eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunnassa (KENK) edustajina ovat olleet Reino Timonen, Matti Savolainen ja Aulis Kuismin.

 

Keravan Palvelutalosäätiön hallituksessa edustajana on ollut Maila Hölttä ja varalla Ritva Salo.  Inkeri Savolainen, Kaarina Savolainen, Pirkko Savolainen, Eila Tallus, Elina Pekkinen, Raija Timonen ja Ritva Vallius ovat olleet mukana palvelutalosäätiön vapaaehtoistyössä.

 

Olemme osallistuneet Eläkeläiset ry:n Uudenmaan aluejärjestön työhön, kokouksiin ja suunnittelupalavereihin sekä kurssitukseen.  Aluejärjestön toimikunnassa edustajana oli Osmo Varinen, varalla Aulis Kuismin. Aluejärjestön kevätkokouksessa ja syyskokouksessa edustajina olivat Osmo Varinen, Aulis Kuismin, Maila Tukiainen ja Unto Sorvisto, varalla Taimi Ollila.

 

Keravan eläkeläisjärjestöjen, seurakunnan, Viertolan ja Talkoorenkaan yhteistyöryhmässä edustajana on ollut Seppo Ronkonen, varalla Matti Savolainen.

 

Keravan liikuntapalveluiden ikäihmisten lähiliikuntaryhmien vertaisohjaajina ovat toimineet Kaisu Mäkinen, Eila Tallus ja Anja Parviainen.

 

Yhdistyksen tiedottajana ja jäsensihteerinä on toiminut Seppo Ronkonen, taloudenhoitajana Inkeri Savolainen, varalla Ritva Vallius, keittiövastaavana Kaisu Mäkinen, varalla Maila Tukiainen, matkavastaavana Seppo Kauhanen, varalla Eila Tallus, ohjelmatyöryhmän vastaavana Reino Timonen, varalla Arvo Visti,  lauluvastaavana Jukka Toikander, varalla Ritva Salo, liikuntavastaavana Unto Sorvisto, varalla Pekka Paappanen, rivitanssivastaavana Anja Parviainen, varalla Eila Tallus, bocciavastaavana Jukka Toikander, varalla Asser Peltonen, käsityövastaavana Raili Sirolinna, varalla Sirkka Jääskeläinen, miesten käsientaidon vastaavana Matti Savolainen, varalla Seppo Ronkonen, leikekirjanpitäjänä Raija Timonen ja arpavastaavana Eila Tallus sekä merkkipäiväadresseista on huolehtinut Taimi Ollila.

 

Toiminnantarkastajat: Oili Liukkonen ja Pauli Saarinen. Varatoiminnantarkastajat: Mailis Boman. ja Riitta Törmänen.

Olemme jatkuvasti erilaisin kannanotoin kiinnittäneet kaupungin huomiota ja kaupunginjohtajan kanssa keskustellen parempien toimitilojen saamiseksi.

 

Kiirehdimme julkisesti ikälain valmistelun loppuun saattamista ja ikälain säätämistä. Kiinnitimme huomiota lain sisältöön, jotta se turvaisi riittävät palvelut vanhuksille.

 

Kokoukset

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 21.3. ja syyskokous 31.10.

 

Yhdistyksen johtokunta kokoontui vuoden aikana 12 kertaa.

Johtokuntaan kuuluivat Maila Hölttä, puheenjohtaja, Kaisu Mäkinen, varapuheenjohtaja, Seppo Kauhanen, Seppo Ronkonen, Inkeri Savolainen, Matti Savolainen, Unto Sorvisto, Eila Tallus,  Reino Timonen, Jukka Toikander, Ritva Vallius ja Anja Parviainen, sihteeri, varsinaisia jäseniä, sekä Ritva Salo (varasihteeri) ja Arvo Visti, varajäseniä.

 

Kerhotoiminta

Maanantaisin  olemme kokoontuneet ohjelmallisiin kerhotilaisuuksiin Areenaan, Asemanaukio 5, 2. krs. Jokaisella kerhotilaisuudella on ollut oma teemansa ja vastuuhenkilönsä. Teemat ja vastuuhenkilöt on mietitty ohjelmatyöryhmässä, jonka esityksen mukaan johtokunta on hyväksynyt ne kerhomaanantain perustaksi. Kerhossa on käsitelty sekä omin voimin että ulkopuolelta pyydettyjen luennoitsijoiden ja asiantuntijoiden kanssa jotakin teemaa esim. juoksijalegenda Volmari Isohollo, ystävänpäivä, naistenpäivä, vaalipaneeli, perheen parissa, pääsiäinen, äitienpäivä, kaupunginjohtajan tapaaminen, vanhuspalvelut, isänpäivä. Ohjelmassa on lisäksi ollut runoja, lauluja, sketsejä, leikkejä ja kilpailuja oman väkemme kesken ja vierailupäivinä vieraiden kanssa viihtyen.

 

Käsityökerho on kokoontunut keskiviikkoisin kaksi tuntia kerrallaan Tornitalon alakerrassa, Kauppakaari 13,  ja valmistanut myytäväksi monenlaisia neuleita, ompeluksia, koristeita,  leivonnaisia ja askartelutöitä ym. Käsityökerho on saanut  lahjoituksena kerhotoiminnassa hyödynnettäviä tarvikkeita. Samalla kerhotoiminta on ollut hyvää sosiaalista kanssakäymistä keskustelujen ja kahvikupin kera.

 

Miesten käsientaito -kerho on kokoontunut Jengassa, Santaniitynkatu 1, keskiviikkoisin kaksi tuntia kerrallaan. Miehet tekivät mm. talouspaperitelineitä, lintulautoja ja -pönttöjä, naulakkoja, pannunalusia, kenkälusikoita.

 

Osallistuimme käsityökerhon ja miesten käsientaidon tuotteilla  myyjäisiin Viertolassa, omissa joulumyyjäisissä ja Kerava päivä –tapahtumassa, jossa samalla esiteltiin yhdistyksen toimintaa.

 

Lauluryhmä on kokoontunut ja harjoitellut viikoittain maanantaisin ennen maanantaikerhon alkamista. Lauluryhmällä on ollut merkittävä tuki kitaristi Keijo Kyyhkysestä ja hanuristi Olavi Hartikaisesta. Lauluryhmä on esiintynyt aina maanantaikerhon tilaisuuksissa, Savion seurakuntakeskuksessa, eläkeläisvierailuilla, laskiaisriehassa Keskuskoululla, yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa, Tampereen kuorokavalkadissa, vappuna Aurinkomäellä, Savonlinnan kesäpäivillä, Vanhusviikon hemmottelupäivänä, erilaisissa onnittelutilaisuuksissa, kansainvälisenä vammaispäivänä Viertolassa, Niittynummen ja omassa puurojuhlassa.

 

Rivitanssijat ovat harjoitelleet perjantaisin puolitoista tuntia. Rivitanssiryhmän ohjaajana oli kevätkautena Pirkko Latvasto. Rivitanssijat esiintyivät Savion seurakuntakeskuksessa, maanantaikerhossa, laskiaisriehassa Keskuskoululla, yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa, Korson Eläkeläisten kevätjuhlassa, Viertolassa Keravan Reuma ja Tules ry:n äitienpäiväjuhlassa, Niittynummen puurojuhlassa, kansainvälisenä vammaispäivänä Viertolassa, omassa ja Kotimäen pikkujoulussa.

 

Bocciaa pelattiin perjantaisin parisen tuntia kerrallaan. Bocciajoukkueemme osallistui Kerava liikkuu ja harrastaa –tapahtumaan ja voitti lopputurnauksessa pronssia.

 

Kävelyryhmä on kokoontunut tiistaisin kirjaston edessä.

 

Keittiövastaavilla ja heitä avustaneilla jäsenillä on ollut tärkeä osuus toiminnassamme. He ovat vastanneet keittiön toimivuudesta, kahvituksesta ja tarjoilusta kerhoissa ja tapahtumissa.

 

Matkat,  retket ja virkistys

Olemme vierailleet vuoden aikana muissa eläkeläisyhdistyksissä,  olemme olleet teattereissa, retkeilleet, osallistuneet kotimaahan ja Baltiaan suuntautuville matkoille. Olemme kutsuneet ja saaneet eläkeläisryhmiä vieraaksemme.

 

Osallistuimme Savonlinnan kulttuuri- ja retkeilypäiville 7-9.6.

 

Ulkoilupäivää vietimme Keinukalliolla  22.2. Syyskausi avattiin perinteisesti nyyttäreiden ja ulkoilun merkeissä  5.9. Kisa-Veikkojen majalla. Syyskauden liikunnallinen ulkoilupäivä oli 24.10. Keravan keskuskentällä. Uudenmaan aluejärjestön ulkoilupäivään Tuusulassa osallistuimme 10.5.

 

Osallistuimme lokakuussa vanhusviikon tapahtumiin.

 

50-vuotispäivän iltana 26.3. osallistuimme maailmanlaajuiseen Earth Hour-tapahtumaan sammuttamalla valot tunniksi.

 

Syyskausi päätettiin puurojuhlan merkeissä Areenan toimitilassa 12.12.

 

Yhdistyksen 50-vuotisjuhla

Yhdistyksen 50-vuotisjuhlaa vietettiin 26.3. Keravan lukion ruokasalissa, Nikkarin koulukiinteistössä. N. 160 juhlavierasta oli kokoontunut nauttimaan lähes kokonaan itse tuotetusta ohjelmasta ja kahvitarjoilun leivonnaisista. Eläkeläiset ry:n ansiomerkit jaettiin ansioituneille jäsenille sekä ruusut pitkäaikaisille jäsenille. Juhlan järjestelyistä vastasi juhlatoimikunta, johon kuuluivat Kaisu Mäkinen, puheenjohtaja, Taimi Ollila, Pekka Paappanen, Ritva Salo, Inkeri Savolainen, Ritva Vallius ja Osmo Varinen.

 

50-vuotistaivalta kokoonnuttiin vielä juhlimaan 29.3. lounaan merkeissä Viertolassa.

 

Koulutus ja kurssit

14.2. Keravan kirjaston Pentinkulmassa Tehokas hallituksen kokous luentoilta: Maila Hölttä, Kaisu Mäkinen, Ritva Salo, Seppo Kauhanen ja Anja Parviainen.

19.-20.10. Onnellinen yhdistys –kurssi Puistokulmassa: Kaisu Mäkinen ja Ritva Vallius.

24.-26.10. Matkavastaavien opinto- ja neuvottelupäivät Kuntorannassa: Seppo Kauhanen

26.-29.10 Käsityö- ja askartelukurssi Kuntorannassa: Raili Sirolinna ja Marja Kauhanen

Syyskaudella Senioririvitanssikurssi Vantaan aikuisopistossa Tikkurilassa: Anja Parviainen

 

Kaisu Mäkisen vetämänä opintokerho kokoontui syyskauden aikana aiheena Kela ja sen etuudet. Lisäksi opintokerhoja ovat olleet käsityökerho, miesten käsientaito ja rivitanssiryhmä.

 

Yhdistyksen talous

Yhdistyksen taloudesta on erillinen yhteenveto.

Yhdistyksen tulot muodostuivat osuudesta jäsenmaksuista, arpajaisista, kahvituksesta, myyjäisistä ja  50-vuotispäivän  lahjarahoista. Lisäksi Keravan kaupunki on avustanut toimintaamme vuosiavustuksella ja tilojen vuokratuilla.  KSL:ltä on saatu avustusta käsityökerholle, miesten käsientaidon –ryhmälle, rivitanssiryhmälle ja Kela ja sen etuudet -opintokerholle.

 

Suurimmat menoerät olivat 50-vuotisjuhlakulut ja Savonlinnan kesäpäiviin liittyvät kulut sekä  muita kuluja mm. toimistokulut, säestyskulut, puhelinkulut, ohjaajien matkakulut, retkiin liittyviä matkakuluja, huomionosoitukset ja tervehdykset.

 
Jäsenhankinta

Jäsenhankinnan tuloksena olemme saaneet uusia jäseniä ja aktiivisia toimijoita ilahduttavan paljon.

 

Tiedotus

Yhdistyksen toiminnasta on tiedottanut Seppo Ronkonen alueen lehdissä viikottain. Yhdistyksellä on ollut omat nettisivut, joita on päivittänyt pääasiallisesti Sinikka Parkkali ja viikko-ohjelman osalta Anja Parviainen. Kevät- ja syyskokouksesta tiedotettiin Eläkeläinen –lehdessä ja toiminnastamme on julkaistu lehtijuttuja.


©2018 Keravan Eläkeläiset ry - suntuubi.com