Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Keskuskansakoulussa sodan aikana

 

Epäonnistumiset todenpuhumisessa  ja onnistumiset valehtelussa  ovat nousseet koulumuistoina Mailis Bomanin  mieleen  juuri tänä vuonna, kun Keravan Keskuskoulu, entinen Keskuskansakoulu, on juhlinut 70:nnettä toimintavuottaan .

 

Mailis Boman, o.s. Salonen, oli 13-vuotias, kun hän isänsä tahdosta Keravan Yhteiskoulussa  opiskeltuaan siirtyi syksyllä 1942 Keskuskansakouluun. Isän mielestä tytön piti oppia kotitaloutta ja käsitöitä. Niitä ei Yhteiskoulussa opetettu. Luokanvalvoja pahoitteli, olihan Mailis ollut parhaita oppilaita.

 

Käsitöitä ja kotitaloutta opetti sama henkilö ja vain tytöille. Sotavuosina kaikesta oli pulaa. Elannosta opettaja sai hakea, mitä kansanhuollon mukaan näiden aineiden opetuksessa tarvittiin. 

 

Sodan aikana kaikesta oli tosiaan pula. Suomen Huolto oli perustanut ympäri maata Vapaan Huollon keskuksia hoitamaan vapaaehtoista huoltotyötä eli jakamaan Amerikasta  ja Ruotsista, mutta myös Suomesta lahjoitettua tavaraa sitä tarvitseville.

- Eivät kaikki lahjoitukset menneet niille, jotka niitä kipeimmin olisivat tarvinneet, vaan kyllä moni huoltotyössä mukana ollut kuori itselleen parhaat päältä. Vieläkin on elossa niitä, jotka kertovat tällaista tapahtuneen, Mailis Boman toteaa.

 

Minne katosivat piparkakut?

 

- Kotiluokka oli jaettu kahtia, koska meitä tyttöjä oli niin paljon. Minä kuuluin tiistain ryhmään, Mailis Boman muistelee piparkakkujen leipomista.

 

- Opettajan neuvosta  laitoimme yhdelle lautaselle ne piparkakut, jotka saimme syödä jälkiruoaksi. Torstain ryhmäläisille tarkoitetut  piti panna kaappiin. Mutta, kun heidän piti saada osuutensa,  kaappi olikin tyhjä.

 

Irja, Mailiksen koulukaveri, tempaisi kaapin ovet räväkästi auki ja tokaisi kovalla äänellä: "Kyllä hiiret on täällä käyneet!" Opettaja astui juuri silloin luokkaan. Hän tuumi vihaisena, että taidat epäillä jotain vilppiä. Hän yritti torjua epäilyksen, että piparkakut oli syöty opettajainhuoneessa.

 

Opettaja määräsi Irjan tulemaan lauantai-iltana klo 18:ksi asunnolleen, joka sijaitsi 1980-luvulla tuhoutuneella Puukoululla Keravan keskustassa.. Tytön tuli pyytää anteeksi puhettaan. Irja ei rohjennut mennä yksin, vaan nyt kuten monesti muulloinkin, pyysi Mailiksen mukaan. Irja itki ja opettaja oli armollinen.

 

Seuraavan kerran Mailis ja Irja tapasivat opettajan 6 tai 8 vuoden kuluttua  kadulla Turussa, minne tämä oli muuttanut.

Hän oli tullut heitä kohti kädet levällään, oli halannut , vienyt heidät kotiinsa, syöttänyt ja juottanut. - Emme uskaltaneet silloinkaan sanoa, että ellei opettaja olisi ottanut piparkakkuja, niin myös torstain ryhmä olisi saanut niitä, Mailis Boman harmittelee vieläkin.

 

 

 

Opettaja torjui totuuden, mutta uskoi emävalheen

 

Kerran keli oli niin liukas, että autot ja jalankulkijat luistelivat. Onneksi teiden varsilla oli sen verran lumipenkkaa, että autot eivät suistuneet ojaan, mutta korvikekengillä, joissa muuten ei ollut nahanpalastakaan, oli mahdotonta päästä eteenpäin. Irja ja Mailis päättivät kahlata ojia pitkin Virosta eli nykyisen terveyskeskuksen läheltä kouluun.

 

- Tyhjennettyämme kengät lumesta, koputimme arkaillen luokan ovelle. Olimme pahasti myöhässä. Pyysimme anteeksi ja kerroimme hankalasta matkasta. "Ettekö olisi parempaa valhetta keksineet!" miesopettaja Laukkanen jyrisi.

Hän asui aivan koulun vieressä eikä voinut ymmärtää vaikeaa keliä. Menimme paikoillemme. Olimme vihaisia, koska opettaja epäili puheitamme.

 

- Kerran  keksimme oikein emävalheen, eikä opettaja ymmärtänyt epäillä mitään. Siihen piti turvautua, kun myöhästyimme koulusta poliisikuulustelun takia, Boman tunnustaa.

 

Viron alueella sijaitsi tuolloin kymmenkunta mökkiä, joilla oli yhteinen mankeli- ja saunarakennus. Mankelihuoneessa Irja ja Mailis opettelivat tanssimaan kahden alueella asuneen pojan kanssa.

 

Tytöt päättivät mennä kokeilemaan taitojaan nurkkatansseihin erääseen  naapurimökkiin, jossa oli muita suuremmat huoneet. Isäntäväki istui kamarin puolella. Sinne oli tullut Hyrylästä alokkaita, jotka osasivat jotenkuten tanssia. Tyttöjä oli paikalla eri puolilta Keravaa.

 

- Kyllä jännitti. Ihan sydän  jyskytti, osaako yhtään tanssia. "Punertaa marjat pihlajan" kuului suosikkikappaleisiin. Alokkaat istuivat ikkunain luona, tytöt ulko-oven ja hellan välillä.

 

Yht'äkkiä ovi riuhtaistiin auki. Ensimmäisenä tuli esiin käsiaseen  piippu.  Irjasta ja Mailiksesta tuntui, kuin sillä olisi tähdätty  juuri heitä. Apulaisnimismies huusi: "Kädet ylös! Kukaan ei liiku!"  Poliiseja kyttäsi hänen selkänsä takana.

Nurkkatanssit niin kuin kaikki tanssit olivat sota-aikana kiellettyjä.

 

Silloin yksi solttupojista tempaisi tuolin lattialta, löi ikkunan säpäleiksi ja kaikki pojat karkasivat aukon kautta. Yksikään heistä ei jäänyt kiinni. Mutta tyttöjen nimet apulaisnimismies otti ylös ja määräsi heidät  kuulusteltaviksi poliisiasemalle maanantaina klo 10.

 

- Vanhempiamme tapaus ei yhtään huolestuttanut, mutta Irjan kanssa mietimme koko sunnuntain, mitä sanoisimme koulussa. Nurkkatanssit loppuivat siihen.

 

Poliisilaitoksella apulaisnimismies piti tytöille tulikivenkatkuisen saarnan, kun kuuli, että he kävivät parhaillaan rippikoulua.

 

- Opettajaa varten olimme keksineet värikkään kertomuksen, miksi emme tulleet ajoissa kouluun. Meillä oli muka  helsinkiläiset poikakaverit Erkki ja Reima. Heidän vanhempansa olivat  halunneet tutustua meihin lähemmin, ja siksi olimme lähteneet lauantaina iltapäivällä poikien vanhempien mökille. Tarkoituksena oli palata sunnuntai-illaksi, että ehtisimme kouluun., Mailis Boman tarinoi.

 

- Mutta pois lähtiessä auto ei ollutkaan käynnistynyt. Naapurilta saimme lupauksen, että hän tulee maanantaiaamuna katsomaan sitä. Lisäksi hän sanoi ilmoittavansa kotiimme, että menemme suoraan kouluun.

Opettaja Laukkanen ei hetkeäkään epäillyt täysin keksittyä tarinaamme: "On hyvin ymmärretävää, että näinkin voi tapahtua. Menkää paikoillenne!"

 

Kaikki luokan tytöt  olivat pakahtua uteliaisuudesta. Koko kevään Irja ja Mailis kertoivat keksittyjä tarinoita Erkistä ja Reimasta, joita he tapailivat maalla, minne pojat  tulivat pommituksia pakoon.

 

Vuoden Mailis Boman kävi jatkokoulua. Hän sai isänsä vakuuttuneeksi, ettei hän tarvinnut sellaisia aineita kuin esim. maataloutta. Hän oli kyllä oppinut, että hernettä kannatta viljellä, koska se typettää maata.

 

Myöhemin hän pääsi oppikoulutoverien kanssa samalle luokalle, koska oli Keskuskansakoulua käydessään lukenut kirjeopistossa  väliin jääneen luokan aineet ja tenttinyt ne.

 

Keravalla 5.12.2010

Maila Hölttä


©2018 Keravan Eläkeläiset ry - suntuubi.com